Miksi soitan Limonadi Elohopeassa?

Syitä soittamiselleni Limonadi Elohopeassa löytyy monia, mutta toisaalta syitä sille, miksi en soittaisi, en löydä yhtään. Syitä soittamisen puolesta on hankala asettaa tärkeysjärjestykseen, mutta eräs oleellinen syy on ehdottomasti orkesterimme jäsenten kollektiivisesti muodostama pöhköys, joka lämmittää mieltä. Petterin toteamus, "Suomen humalaisin selvä bändi", kuvaa hyvin orkesterimme olemusta. Kyse ei siis ole viinasta johtuvasta olotilasta, vaan jostain aivan muusta. Tietty tahaton sympaattisuus yhdistettynä huumoriin, ja etenkin keikkareissuilla tapahtuvat kummallisuudet eivät lakkaa viihdyttämästä minua. Toinen tärkeä syy soittaa Limppareissa on tietenkin itse musiikki ja biisien hienous ja monipuolisuus. Limppareissa voi toteuttaa monipuolisuutta soittajana, koska biisien tyylien kirjo on niin laaja. Ylipäätään soittaminen, oli soitin sitten kitara tai basso, on minulle perustarve, jota ilman olisi kovin hankalaa tulla toimeen itsensä kanssa.

Limukoissa soittaminen onkin siis arjen vastapainona oivallista terapiaa, jonka voimalla jaksaa taas olla oma itsensä. Niin, ja tietenkin eri suklaapatukoiden ja salmiakkien vertailun tärkeyttä ei ole syytä väheksyä Limonadi Elohopeassa soittamiseni perusteluna.

Klikkaa tästä, niin saat lukea mitä Rapa suosii.